Herra Reinolan metsästys

Ostimme tontin elokuussa Laukaan seurakunnalta. Kaupantekotilaisuudessa kysyin seurakunnan talousjohtajalta, mistä tila oli saanut nimen Reinola. Talousjohtaja kertoi, että tontit oli nimetty Laukaan seurakunnan kirkkoherrojen mukaan. Nimet oli keksitty seurakuntatalon ruokasalin seinältä. Kuvittelin heti mielessäni rivin liperikaulaisia herroja tuijottamassa minua vakavasti seinältä alaviistoon. Nimeämisperuste tuntui sopivalta. 

Viikonloppuna kävin vaunuilemassa tontilla molempina aamuina.

Oli kirkas lauantaiaamupäivä, kun esikoinen lupautui äidin lenkkiseuraksi.

Joku oli tehnyt polun rantaan. Jäljet olivat niin suuret, että lapsen täytyi oikein loikkia jalat harallaan yltääkseen saappaanpainaumalta toiselle.

Rantapenkereellä jäljet yhtäkkiä loppuivat. Rannan puut olivat suojanneet maata lumisateelta sen verran, ettei jälkiä enää erottanut.

Olisikohan herra Reinola käynyt tontilla?

Sunnuntaiaamuna sain houkuteltua miehen ja pojan mukaan.

 

Jälleen kerran suuntasimme tutkimaan rantapusikkoa.

 

 

Poika oli varustautunut kypärällä ja aurinkolaseilla.

 

 

 

Löysimme pojan kanssa pienen luolan, jonka tyhjensimme lehdistä. Herra Reinolaa ei kuitenkaan löytynyt.

 

 

Oli löydettävä uusi johtolanka.

 

 

Ennen lähtöämme bongasin rantatöyräältä Reinolan tulevan isännän järvelle tähystämässä.

 

Tänä aamuna panin lämpövuoratut Nokian Hait jalkaan ja lähdin kyntämään loskaa lastenvaunuilla kohti seurakuntataloa. Oli päättänyt ikuistaa herra Reinolan kuvan kamerallani. Päivä oli otollinen seurakuntatalovierailulle, sillä tiesin perhekerhon kokoontuvan siellä keskiviikkoaamuisin. Pääsin sisään nuorisotilojen ulko-ovesta. Kerhotilassa kuului olevan muskarihetki meneillään, mutta minä hipsin villasukkasillani portaikosta yläkertaan etsiäkseni herra Reinolan.

 

Pari äitiä oli ruokasalissa aamupalalla. Pyörittyäni hetken salissa pipo päässä muhkurainen marketin muovikassi kädessäni kysyin, olivatko äidit nähneet talolla kirkkoherrojen kuvia. He eivät olleet, mutta toinen heistä otti asian hoitaakseen ja meni kysymään keittiöön emännältä.

 

Sillä aikaa äkkäsin salin seinältä kuparilaatan, johon oli kaiverrettu kirkkoherrojen nimet virkakausineen. Ei löytynyt Reinolaa, mutta Reino kylläkin. Kun huomasin listalta vielä Yrjönkin, tajusin, että herra Reinola sekä naapuritontin herra Yrjölä olivat olleet vain erinomaisen päättelykykyni tuotoksia. 

 

Emäntä vahvisti asian: herra Reinolaa ei ole olemassakaan. Häkellyksissäni en kehdannut ottaa kameralaukkua esiin muovikassista, jotta nimilaatta olisi tullut tänne ikuistettua. Kaiken kukkuraksi emäntä kertoi, että Reinohan elää vielä. Täytyy kutsua päiväkahville, kunhan saadaan talo valmiiksi.