perjantai 1. marraskuuta 2013

Hyvästit unelmien pohjapiirrokselle

Posti toi tänään otteen Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunnan kokouksen pöytäkirjasta.  Olimme hakeneet poikkeamislupaa 1 2/3 -kerroksiselle omakotitalolle kaavassa määrätyn 1-kerroksisen sijaan sekä saunan sijoittamista rannemmaksi rantatöyrään reunalle eikä tasan 15 metrin päähän rannasta. Poikkeamislupahakemuksemme oli molempien poikkeamien osalta hylätty.

Tontille sopivan talon luonnostelu ei ole ollut helppoa. Varattuamme tontin lähdimme hahmottelemaan 1- kerroksista pohjaratkaisua  Kannustalon Aurora 144:n pohjalta. Liitän tähän postaukseen muutaman kuvan Kannustalon sivuilta.

 |
Finnlamelli lupasi toteuttaa toiveitamme vastaavan pohjan hirrestä. Halusimme kuitenkin muokata huonejärjestystä sekä yhden huoneen lisää, jolloin talo kasvoi lähes 21 metriseksi. Rakennusalan leveys on tien puolella noin 23 metriä, joten autokatokselle saati -katoksen ja tallin yhdistelmälle ei jäänyt enää tilaa. T:n mallinen pohja oli hylättävä.

L:n mallista taloakin kokeilimme, mutta se näytti asemapiirrosluonnoksessamme ylittävän rakennusalan syvyyssuunnassa.

Päätimme käydä luonnostemme kanssa johtavan rakennustarkastajan juttusilla. Kun siinä sitten sivumennen hänelle voivottelin, että olisi paljon helpompi tehdä tarvitsemamme neliöt kahteen kerrokseen, johtava rakennustarkastaja tokaisi: " Minusta tälle tontille olisi paljon järkevämpi rakentaa ylöspäin!"

Siitä se poikkeamisluvan hakemisajatus sitten lähti. Unelmiemme talo olisi näyttänyt kutakuinkin tältä:



Tosin olimme toteuttamassa tätä hirrestä, jolloin yksityiskohdat olisivat vähentyneet. Yläkertaan olisimme saaneet kaikille makuuhuoneet ja alakertaan olisi tullut oleskelutilojen lisäksi työhuone. Musiikkia harrastavien koululaisten äitinä tämä olisi ollut aika kätevä ratkaisu. Meille Aurora on ollut unelma jo vuoden 2004 Heinolan asuntomessuilta lähtien, ja aika on vain vahvistanut kuvaa.

En liitä tähän pohjapiirroksia 1 2/3-kerroksisesta unelmastamme, sillä se olisi tässä tapauksessa veren kaivamista nenästä. Siis omasta.

Teetimme poikkeamislupahakemusta varten asemapiirroksen ja pihasuunnitelmaluonnoksen suunnittelijoillamme, joista postaan myöhemmin. Poikkeamispäätöstä koskevan pöytäkirjan liitteineen voit katsoa täältä. Olimme miettineet asiaa paljon, joten toivottavasti päätös ei ollut läpihuutojuttu.

 Aloitamme kolmannen kerran alusta. Eiköhän se ole sitten kuitenkin se L-mallinen talo tarkemmin suunniteltuna, vaikken minä siitä koskaan unelmoinutkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti