tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tyylivarkaissa



Oli synkkä ja myrskyisä yö. Ei.. äh, otetaanpas aloitus uusiksi. Oli nimittäin aivan mielettömän aurinkoinen huhtikuun iltapäivä, kun lähdin sisustusasiakkaitteni kanssa tyylivarkaisiin. Männikkömetsät ja rantojen raidat vain vilahtivat näkökentän syrjässä, kun kurvailimme soratien päähän jossakin päin kaunista Keski-Suomea.


 Reinolan yläpuoliseen rinteeseen rakentava isäntä oli järjestänyt meille vierailun taloon, jossa on käytetty paljon puuta pintamateriaalina. Tarkoituksena oli nähdä puusisustamista parhaalla mahdollisella tavalla eli oikeassa kodissa pysyvästi paikalleen asennettuna. Takapenkillä istui varsin innokas sisustussuunnittelija, sillä nyt oli kerrankin tilaisuus havainnollistaa sisustuspaneelivaihtoehtoja pienen mallipalan sijaan isoilta pinnoilta.


Kun asiakkaani tutkivat alkuun tarkemmin leveää ulkoverhouspaneelia, en voinut vastustaa kiusausta käydä katsomassa taloa kauempaa. Komea pytinki rannasta päin katsoen!


Sisään astuessani huomioni kiinnittyi (vahingossa!) ensimmäisenä tummaan kiiltävään laattalattiaan, joka oli laatoitettu rohkeasti vinoon. Olohuoneessa erilaisten mutta kuitenkin hienosti yhteen sopivien sisustuspaneelien maailma avautui ympärilläni moneen eri suuntaan.



Esimerkiksi olohuoneen katossa on harmaaseen sävytettyä Railo-sisustuspaneelia. Alapuolen kuvassa rimamainen paneeli näyttää vallan eläväiseltä, mutta luonnossa todella hyvältä.


Sama sisustuspaneeli jatkui alas keittiön yhdellä seinällä, josta tässä lähikuva:


Käytävässä rimamaisen Railo-paneelin kaverina näkyy seinissä valkoinen Ristomatti Ratian suunnittelema Vire, jonka olen aiemmin bongannut esimerkiksi mustana tulevien asuntomessujen kohteesta Honka Harmonia. Kuvasta näkyy, että kattopaneloinnin reunoille on jätetty aukot lednauhavalaistukselle, joka pääsee heijastumaan suoraan kiiltävään lattiapintaan. Rehellisesti sanottuna epäsuorasti toteutettuna valaistus olisi kyllä onnistuneempi, mutta asennushan voi toki olla vielä vähän vaiheessa, koska talo ei ollut vielä virallisesti valmiskaan.


Sen sijaan tässä huoneessa ahkeroinutta asennusmiestä ei voi muuta kuin kumartaa, sillä tällä kertaa kalanruotokuvio on päätynyt seinälle! Jos kalanruotokuvioinen lattia on ollut muotia etenkin lahden takana jo jonkin aikaa, mitäs sanotte tästä haasteesta?  


Helmiäisenharmaa Usva-sisustuspaneeli on tällä hetkellä hyvin suosittu Siparilan tuote. Pintakäsittely tekee lievästi kohopintaisesta paneelista elävän. Väri elää valaistuksen voimakkuuden mukaan. Katossa näkyy Kiille-paneelia, jonka pinta kiiltää hillitysti. Pintakäsittelyllä on saatu aikaan tavanomaista maalipintaa kestävämpi pinta.  


Olen nähnyt helmiäisenharmaata sisustuspaneelia aiemmin esimerkiksi saunassa ja saunan pukuhuoneessa, mutta Usva sopi kyllä hienosti niin makkariin kuin vessanseinäänkin.


Harmaa Aito-sisustuslevy muistuttaa kovasti hirsipaneelia, mutta on ympäripontattu. Ympäriponttauksella varmistetaan siistit jatkoskohdat. Jos tykkää hirsipaneelista, mutta haluaa  astetta kehitetymmän tuotteen, tätä sopii kokeilla. 


Kuultava hiekan sävy arkiolohuoneen Struktuuri-seinäpaneeleissa toi nimensä mukaisesti mieleen rantahietikon sekä kaislikon talviasussaan. Ja jos kaurapuurostakin tykkää, niin mikä ettei?



Kohteliaisuudesta talon asukkaita kohtaan pyrin napsimaan kuvia, joissa ei hirveästi näkyisi vastikään asumiskuntoon saadun kodin sisustusta, mutta jotain asiaankuulumatontahan näihin amatööriotoksiin aina lipsahtaa, esimerkiksi seinästä roikkuva johdonpätkä ja Espanjasta tilattuja valaisimia odottavat rasiat:-) Olkoot kuvani inhimillisiä muistoja ennen lopullisen sisustuksen valmistumista. 
  
Seinien leveä Struktuuri-paneeli ja kapea Vire toimivat todella hyvin yhteen. Katon kautta tunnelmaa luo Railo. Kiitos talon asukkaille varsin vakuuttavasta visiitistä. Tämän vierailun ansiosta olen entistä vakuuttuneempi suomalaisesta puusta tyylikkäänä sisustusmateriaalina:-)









3 kommenttia:

  1. Vautsi vau!
    Olisipa mahtista ihan livenäkin nähdä tämä.
    Mutta kuvat ja kuvailu kyllä kertovat jo paljon.
    Hienoa Susanna!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustuksesta! Oli mukava kokeilla väliin tuotebloggausta, sillä suuret päätökset suunnitteluprojektissa ovat ottaneet koville. Ehkäpä uskaltaudun tarttua niihin tuntoihin seuraavaksi.

    VastaaPoista
  3. Todella näyttävän näköistä, mutta ei ihan omaan makuun kuitenkaan. Hienoa kuitenkin huomata, että nykyaikana on tarjolla jos jonkinlaista modernia vaihtoehtoa muinaiselle paneelille.

    VastaaPoista