sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tuli ostettua keittiö

Jyväskylän Keittiömaailmassa on muuton vuoksi hurrja tyhjennysmyynti loppusuoralla. Jos et ole vielä sattunut käymään kyseisessä muuttomyynnissä, enää ei ehkä kannata kiirehtiä.. Minä nimittäin sovin jo kaupat tästä ihanuudesta.


Olen aloittanut kiintokalusteiden pohtimisen hyvin rauhallisesti. Käynyt neljässä liikkeessä ensin vähän fiilistelemässä, huomannut sopineeni suunnitteluajan, saanut parilta kuvia tarkemmin pohdittavaksi ja pystynyt sitten pyytämään kolme tarjousta. Erään firman kuvia en ole vielä ehtinyt edes nähdä, mutta vaikka keittiön osalta päädyin nopeaan ratkaisuun, muissa tiloissa riittää kyllä vielä kalustettavaa. Olen siis yhä hyvä kiintokalusteasiakaskanditaatti.


Rakkaus hankkimaani keittiööryhmään syttyi jo viime syksynä, kun satuimme koko perheen voimin poikkeamaan Keittiömaailmaan. Saarekkeessa oleva 8 cm:n paksuinen Silestonen kvartsikomposiitti Leather Touch -pinnalla veti minua puoleensa magneetin lailla ja innostuksesta hehkuen kyselin myyjältä lisätietoja. Hana oli mielestäni tosi magee. Liesituuletin kaunis kuin koru. Alaovet haaveilemaani raitakuosia. Kevyt yläkaapisto raikastamassa raskaita elementtejä. Kun sain kuulla pelkkien tasojen maksavan 6000 €, tulin tolkkuihini ja lähdimme lähimpään automarkettiin. Päätin unohtaa koko liikkeen.


Kiirastorstaina käytin pikkuneitiä keskussairaalassa sydänultrassa, ja paluumatkalla poikkesimme Prisman Hesburgeriin huikopalalle. Syödessämme huomasin ikkunasta vastapäisen liikekeskuksen lipassa pyörivän mainoksen Keittiömaailman muuttomyynnistä ja ajattelin, että poiketaanpas vielä tuolla pikaseen. Lopun jo tiedättekin.

Aivan heti malliryhmälle ei löytynyt hintaa, mutta kun myyjä myöhään illalla soitti ja kertoi hinnan, oli pakko koittaa pitää pokka. Muun muassa - 70 % alennus kivitasoista sai minut hymyilemään leveästi. Tiesin löytäneeni sen oikean, vaikka olin jo suunnitellut vähän toisenlaista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti