Kotiunelmia läheltä ja kaukaa

Unelmani on päästä kiertelemään yksin seuraaville asuntomessuille.

Kodit ovat kiinnostaneet minua pikkutytöstä asti. Ensimmäinen perheeni ostama omakotitalo sijaitsi Kaamasjoen töyräällä Pohjois-Inarissa. Jännittävimpiä paikkoja tuossa tummanruskeaksi petsatussa poromiestalossa olivat pannuhuone, kellari ja takahuone, jossa oli äidin kangaspuut. Olin kova kävelemään unissani, ja kerrankin isäni löysi minut keskellä yötä lämpimästä pannuhuoneesta kuivumassa olevia villasukkia rutistelemasta.

Muutaman vuoden päästä jouduimme muuttamaan etelään isän työn perässä. Muutto Lapista oli raastava. Neljä lasta ja lapinkoira ulvoivat autossa suoraa huutoa, kun ohitimme tienristeykseen huiskuttamaan tulleen naapurintytön. Olin tuolloin kymmenen ja juurtunut pohjoiseen.

Isä oli ostanut perheellemme uuden kodin Keiteleen Tossavanlahdesta. Ennen saapumistamme hän oli teettänyt entisen maatilan päärakennuksessa remontin. Minulle oli luvattu oma huone, jossa olisi vaaleansininen tapetti. Kun näin huoneeni seinät, ilahduin ikihyviksi. Vaaleansinisellä taivaalla oli kumpupilviä ja niiden välissä liiteli valkoisia lokkeja. Näkymä huoneeni ikkunasta oli runollisen kaunis: auringon haalistama hirsisauna nökötti metsän laidassa ja oikealla lainehti ohrapelto. Olin tullut jälleen kotiin.

Unelmanäkymä Hotelli Rantakallan huoneiston parvekkeelta

Muutto toisensa jälkeen opin näkemään kaunista uudessa ja tuntemattomassa. Opin, että vieraasta asunnosta saadaan koti sisustamalla. Opin, että pienenkin tytön kotiunelmia kannattaa toteuttaa. Olen muuttanut elämäni aikana kaksikymmentäyksi kertaa. Se on aika paljon tällaiselle tunteelliselle ihmiselle! Minusta on alkanut tuntua, että sopeutuminen uuteen käy vanhetessa yhä vaikeammaksi. Onneksi uusi tuleva koti on ihan tässä lähellä.
 

Mistä sinä unelmoit?