maanantai 28. heinäkuuta 2014

Varoitus: Käynti asuntomessuilla saattaa johtaa pääpiirustusten muuttumiseen!

Enpä olisi arvannut, että käynti Jyväskylän asuntomessuilla saisi minut vielä säätämään Reinolan pohjapiirustusta. Olen rampannut asuntomessuilla monen monituiset kerrat, mutta nyt kun oman talon toteutusvaihe on vihdoinkin käsillä, tuntuu, että toisten talojen tutkimisesta saa huimasti uusia ideoita.

Ensimmäisen asuntomessupäivän kartta

Ensimmäisen kerran kävin Äijälänrannassa ystäväni Laura-Liisan kanssa, joka on mestari bongaamaan ideoita ja arvioimaan erilaisia ratkaisuja. Olin jo etukäteen päättänyt, että en tuhlaa energiaani kuvaamiseen vaan haen inspiraatiota esimerkiksi Reinolan valaistussuunnitteluun. Netti on pullollaan hienoja sisustuskuvia Jyväskylän asuntomessuilta, joten ainakaan yleiskuvia talojen sisustuksista ei tarvinnut ottaa. Upean kuvakattauksen Jyväskylän messukohteista tarjoaa esimerkiksi Mirka Johansson.

Toisella messukäynnillä mukaani pääsi Reinolan isäntä. Olin ruksannut punaisella asuntomessukohteet, joissa en halunnut käydä toista kertaa ja ympyröinyt puolestaan ne, joihin kannattaisi oman projektimme vuoksi palata. Voisi kuvitella, että messupäivästä saisi näin lyhyemmän, mutta iltakuuteen meni silläkin kerralla. Sain kuitenkin sitä, mitä siltä kerralta olin lähtenyt hakemaankin: vahvistusta Reinolan pohjapiirustuksen muutostarpeeseen.

Toisen asuntomessupäivän kartta

Muutokset, jotka kahden asuntomessuvierailun jälkeen teetin, koskevat kodinhoitohuonetta, vaatehuonetta ja pihasaunaa. Kun ensimmäisen messupäivän jälkeen aloin vääntää kodinhoitohuoneen kalustesuunnitelmaa, huomasin, että pitkä yläikkuna rajautui yläkaappien etureunaan asti. Jos siis haluaisin ikkunan vasemmanpuoleiselle seinälle korkeita kaappeja tai peräti liukuovet peittämään mankelin ym. tavaraa, pitkä ikkuna jäisi kaappien taakse. Ikkuna-aukko piti pienentää.

 Kulku kodinhoitohuoneeseen ja vaatehuoneeseen oli mietityttänyt kovasti jo luonnosteluvaiheessa. En vain millään osannut päättää, mille seinälle ovet tulisivat. Asuntomessuilla näin eräässä kivitalossa hienon walk through -tyyppisen vaatehuoneratkaisun. Vaikka ratkaisu ei ollut siirrettävissä taloomme, sen avulla kuitenkin keksin, miten Reinolan pohjassa kismittämään jäänyt kohta korjataan.

Khh:n ja vh:n suora yhteys

Suora kulkureitti kodinhoitohuoneesta vaatehuoneeseen on hyvä idea, sillä arki tuntuu välillä olevan yhtä pyykin kuskaamista. Siirettäessä kodinhoitohuoneen ovi vaatehuonetta vastapäätä khh:n ja työhuoneen seinä pidentyy, minkä seurauksena saan pitkän kirjahyllymme mahtumaan kokonaisena yhdelle seinälle. Ja mikä parasta: kodinhoitohuoneeseen saadaan vielä enemmän kaapeille tilaa! Makuuhuoneemme pieneni, mutta mottoni kuuluu, että makuuhuone on tarkoitettu ensisijaisesti nukkumista eikä (vaate)säilytystä varten.

Pihasaunan pesuhuoneen pohjasta oli jossakin vaiheessa suunnittelua tipahtanut käsienpesuallas pois. Ehdimme jo putkimiehenkin kanssa suunnitella altaan lisäämistä pesuhuoneen oven suuhun, mutta sitten keksin kokeilla pohjaan Kyröskosken pihasaunaamme toteuttamaamme ratkaisua. Hongan suunnittelupuolelta kuumiimpaan helleaikaan löytynyt suunnittelija Marko Lehtonen katsoi luonnokseni ja piirsi toisen suihkuista kulmaan.

Muutaman päivän pohdinnan jälkeen näen jo mielessäni pelkästään yhden näyttävän sadesuihkun keskellä peräseinää. Täytyy palata suihkujen lukumäärään siinä vaiheessa, kun alamme valita pihasaunan lvi-kalusteita. Seinäwc:n kotelointi voisi mahdollisesti jatkua pitkänä hyllynä koko seinän mitalta. Näin olisi pulloille ja purnukoille säilytystilakin valmiina. Ideaa voisi jalostaa Kalajoen loma-asuntomessuilla ottamani kuvan pohjalta.

Seinäwc:n kotelointi liittyy sulavasti allastasoon.

Löylyhuoneen lasiovi saadaan keskelle, kun sivulauteesta tehdään vähän kapeampi. Saunan kiukaan suojaetäisyydet on tarkistettu Harvia Legend 240 Duo-kiukaan asennusohjeista. Kiukaan tulipesän aukko asennetaan pukuhuoneen puolelle, kuten jo aiemminkin oli suunniteltu.

Harvia Legend 240 Duo. Kuva Harvia

Myös saunan ikkunoihin tehtiin muutos. Uusi suunnittelija ehdotti löylyhuoneen ikkunan nostamista 20 cm korkeammalle, koska hänen mukaan ikkuna olisi muuten niin alhaalla, että ylälauteella pitäisi kumartua katsoessaan ulos. Hän huomautti myös, ettei meillä ole löylyhuoneessa ollenkaan aukeavaa ikkunaa. Koska toivomani kurkistusikkuna talolle päin oli jäänyt aiemmin toteuttamatta, sanoin heti, että nyt sellainen sitten hyvin perustellusti lisätään.

Pesuhuoneen kalusteet sekä löylyhuoneen laudetus ja ikkunat mietittiin uusiksi.

Talolle päin tyhjänä ammottanut saunan seinä sai tuuletusikkunasta kaipaamansa pienen piristyksen, joten sen stailaamista ei tarvinne enää murehtia. Pihasaunan löylyissä on huomattavasti helpompi rentoutua, kun voi välillä kurkistaa talolle päin, onko kotona kaikki kunnossa.

Löylyhuoneeseen lisättiin tuuletusikkuna, josta näkee talolle päin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti