Syksy on ovela vuodenaika. Rakastan sen värejä, raikkautta ja hiipuvia päiviä. Tiedän sen lähenevän loppuaan, mutta en millään haluaisi päästää sitä pois. Vaikka olen talventyttö, pakkasen puraisema puolukkaposki, nyt jos koskaan toivon kauniin syksyn viipyvän luonamme mahdollisimman pitkään. Reinolassa on nimittäin hommat vähän kesken.
Olen juuri astunut Reinolan olohuoneeseen. Talossa näyttää samalta kuin viikko sitten. Näkymä olohuoneen ikkunoista on - hmmm - hieman lohduton. Kuulen mieheni lapioivan saunan takana, mutta urakkaporukkaa ei sen sijaan näy. Puren huultani ja alan kuvitella väliseinien paikkoja. Katto pitäisi saada, jottei tarvitsisi sateessa itkeä.
Rannassa mieli rauhoittuu. Sumu sulkee syliinsä. Vasaran verkkainen pauke kaikuu ylärinteestä.
Peltiseppä ei päässyt aloittamaan kattourakkaa tällä viikolla, koska ei ollut, mitä pellittää. Sen verran on yksi pystytysporukan mies käynyt tällä viikolla töissä, että ensi viikolla saunan katosta voisi aloittaa. Valitettavasti se ei enää passaa peltisepän aikatauluihin.
Kun ensimmäisen kerran näin Reinolan hirsikehikot pystyssä, mietin, miksi olen kuvaillut tulevaa taloamme moderniksi. Saunan kattotuolien asennuksen jälkeen modernius hahmottuu huomattavasti paremmin. Pikkuhiljaa suunniteltu kokonaisuus saa muotonsa. Pystytyksen etenemistahdin huomioiden olen erittäin tyytyväinen, että talomme runkorakenne on yksiaineista hirttä. Jos se kastuu, se myös kuivuu. Hirsien sisäpinnan ulkonäön kärsimistä kieltämättä jännitän.
Voimia uuteen työviikkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti