keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Viisi askelta eteen ja yksi taakse

Syyslomaviikko hurahti pääasiassa raksatouhuissa. Koska kelit suosivat, maalasin rakennuksista kaiken puuvalmiin ulkopinnan, mihin yletyin. Homman mahdollisti Diotrolin Dio-Prim-pohjuste, jota voi käyttää lämpötilan ollessa +0°C. Varmistin vielä maalausolosuhteiden käypäsyyden Gourulta ennen pensseliin tarttumista.

Maalariselfie syysloman alussa

Lauantai-iltaan mennessä kaikki pohjustettavissa olevat pinnat oli sudittu. Sunnuntaina maalauskelit olivatkin sitten jo ohi.

Maalariselfie syysloman lopussa

Syyslomaviikon alussa saimme urakoitsijan toimesta tontille nohevan kirvesmiehen. Hän tuli töihin joka aamu, kuten palkollisten tapana yleensä on, ja palautti uskomme urakan valmistumiseen. Some day in the future... Talo sai vihdoin kattotuolit päälleen.

Rakennustaidetta

Pulpettiristikoita

Reinolassa on saatu kattotuolit paikoilleen.

Reinolan isäntä asensi loput styroksit terassin alle ja valoi viimeiset pilarit. Minä kävin isäni kanssa heittämässä ensimmäisen roskakuormakeikan Jyväskylään Mustankorkean jäteasemalle. Seuraavalla kerralla uskallan lähteä käymään siellä peräkärrykuorman kanssa vaikka yksikseen.

Terassin alle asennettiin 2 x 50 mm styroksit.

Kun talon ulkopuolen routaeristys oli valmis ja kaivurikuskin homma lähes pulkassa, vein kahvitauolle pullaa.

Työpaikan kahvihuoneessa on tunnelmaa.

Torstaiaamuna tontilla oli kunnon sutina päällä: peltiseppä tuli pellittämään saunan katon, minä maalasin, Reinolan isäntä lapioi, kaivurikuski tärryytti, putkimiehet nostivat viemärit ylös ja kirvesmiehet paukuttivat paneeleja päätyelementteihin. Vastaava mestarikin poikkesi josakin vaiheessa toteamassa, että nythän homma etenee. Tuntui hyvältä.

Saunan toisessa päässä maalataan räystäänalusia, toisessa pellitetään kattoa.

Peltiä ja pohjustetta

Kun kirvesmiehet ahkeroivat päätyelementtien parissa, kysyin, voisinko maalata ne alhaalla ennen niiden paikalleen reivaamista. Ensimmäinen elementti ehti valmistua ennen ruokataukoa, jonka aikana sain luvan maalata. Sutiminen oli huomattavasti helpompaa alhaalla kuin ylhäällä.

Ensimmäinen päätyelementti on maalausta vaille valmis.

Reinolan emäntä sai maalata yhden elementin maassa sukkasillaan.

Vei nimittäin hetken rakentaa telineet, eikä siltikään pituus riittänyt.

Maalaaminen vaatii usein valmisteluja, jotka kannattaa huomioida aikataulussa.

Syyslomaviikkoni oli raksalla tähänastisista viikoista tehokkain. Homma eteni monella rintamalla. Lomani päätyttyä jouduin palaamaan takaisin odottavan ja stressaavan rakennuttajan rooliin ja kuinkas sitten kävikään? Se edellisellä viikolla valon epätoivoon tuonut kirvesmies liukastui heti maanantaina katolla räystäslautoja naulatessaan ja ampui itseään naulapyssyllä polveen. Arvaa harmittiko?

Puolet pulpettikatosta on saanut aluskatteen.

Tänään kuulin hyviä uutisia. Kirurgi oli saanut vedettyä naulan irti polvesta ilman leikkausta, sillä naula oli sujahtanut polvilumpion väliin. Työmies saattaa palata raksalle jo ensi viikolla! Puolet pulpettikatosta on saanut aluskatteen. Kyllä se siitä!

3 kommenttia:

  1. Kirvesmiehelle kävi tuuri, seuraavaa päivitystä odotellen.

    VastaaPoista
  2. Onneksi hänellä oli tuuria! Ilmeisesti tuon tapaturman takia emme kuitenkaan saaneet tälläkään viikolla kattoa koko hirsikehikon päälle. Urakoitsija hommasi uuden apumiehen, mutta edellisen viikon tahti on auttamattomasti over.

    VastaaPoista
  3. Hienosti on edistynyt työt ja maalarikin näyttää oikein hyvältä! Toivottavasti timpuri on pian kunnossa ja nopea tahti palaa takaisin Reinolaan.
    Meillä vaan edelleen odotellaan..
    Anne

    VastaaPoista