Pohjapiirrokseen on tehty pientä hienosäätöä. Olohuonetta on kasvatettu kalustettavuuden ja väljempien kulkuväylien vuoksi maksimisyvyyteen. Suihkutila on leventynyt ja koko kodin kiintokalusteita on piirretty enemmän toiveitani vastaaviksi. Näihin muutoksiin olen kovin tyytyväinen. Edelleen päänvaivaa aiheuttaa siivouskomeron paikka. Koska elämä on enimmäkseen arjen pyöritystä, haluaisin saada Reinolaan kerralla kunnolla toimivat tilat!
![]() |
http://esmeraldas.bellablogit.fi/toimivampi-siivouskaappi/ |
Konsultoin kokenutta keittiösuunnittelijaa, joka ehdotti siivouskomeron sijoittamista mahdollisimman keskeiselle paikalle. Tämä tarkoittanee, että eteisen ja olohuoneen väliin piirretyn minivaatehuoneen vaateet sen kuin kasvavat. Ehkäpä sen pitäisikin olla vain rehellisesti siivouskomero. Ainakin meillä siivotaan useimmin eteistä, keittiötä ja olohuonetta, joten niiden kupeesta kai sen imurinkin pitäisi löytyä. Nykyisessä kodissamme olen kyllästynyt 12-metrisen keskuspölynimurinletkun roudaamiseen talon päästä toiseen. (Niin pitkiä matoja ei kyllä enää markkinoida, mitä en yhtään ihmettele!)
Ps. Tällaisen kierrätyskärryn tai samaa asiaa ajavan kaapin haluaisin uuteen kotiini. Säilytysjärjestelmiä ei ole kai koskaan liikaa?
![]() | ||
http://beafunmum.com/2014/01/set-the-year-up-well/ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti